tiistai 13. helmikuuta 2018

Jumitus

Tiedättekö sen tunteen kun pää on jotenkin jumissa, eikä asiat etene kovinkaan tehokkaasti? Mulla on nyt jonkin aikaa ollut sellainen fiilis. Ensin ajattelin sen johtuvan ainoastaan väsymyksestä, mutta nyt huomaan, että vaikka ei olisikaan väsynyt olo, niin pää on jotenkin jumissa. Olen nukkunut todella huonosti, joten voi olla, että kaikki kuitenkin johtuu pelkästään väsymyksestä, vaikka se ei siltä tunnu.

On turhauttavaa kun asiat ei etene ja tunnit loppuu vuorokaudesta kesken. Ärsyttää etten saa kirjoitettua. Olen aloittanut monta tekstiä, mutta alun jälkeen ne ei oikein etene. Siivoushommat kotona ei etene. Miten voi olla mahdollista, että olen laittanut pyykkejä kaappiin kolmena päivänä, mutta vieläkin pyykkitelineellä on pyykkiä?



Ehkä olen aivan liian optimistinen ajan suhteen. Eilen olin kotona 18.30, istuin alas hetkeksi, katsottiin julkkis selvityjät boksilta ja söin vähän iltapalaa. Ehdin vähän imuroida, laittaa vähän pyykkiä ja jutella äitini kanssa puhelimessa. 21.30 sammutettiin valot ja mentiin nukkumaan. Ei siinä oikeasti paljon ehtisikään. Normaalisti olisi toki tunti enemmän aikaa kun olisin aikaisemmin kotona, mutta eilen mies käytti koirat illalla, eli säästin sen ajan muuhun.

Olin toivonut, että olisin viikonloppuna saanut siivottua hyvin, mutta toisin kävi. Ajattelen, että pääkin selkiytyy kun koti on siisti. Haluan saada muutosta tähän asiaan, jos jumitus sitten jatkuu niin voi rauhassa jumittaa siistissä kodissa. Tuntuu ihan älyttömältä, että on niin vaikea saada koti kunnolla siistiksi. Ehkäpä nyt olisi aika tehdä hyvä toimintasuunnitelma ja saada kunnon siivous tehtyä!

-Mallu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti