torstai 11. tammikuuta 2018

Tavoitteiden aikatauluttaminen

Kun syksyllä jälleen kerran päätin aloittaa (tai oikeastaan jatkaa) elämäntapamuutos-projektin, ajattelin etten tällä kertaa vaadi itseltäni liikoja. Ajattelin, että teen pieniä muutoksia kerralla ja kun olen saanut jonkin asian rutiiniksi, niin vasta sitten otan seuraavan tavoitteeksi. Pitkään on nyt tuntunut siltä, että etenen liian hitaasti. Toisaalta väsymys vei voiton ennen joulua ja saan olla todella tyytyväinen, että olen pystynyt säilyttämään jo saavutetut rutiinit.



Nyt päätin kuitenkin lisätä pökköä pesään! En aio vaatia edelleenkään itseltäni liikoja, mutta viikkokatsaukset tulevat varmasti hyvin näyttämään edistymistä ja samalla motivoimaan. Lisäksi päätin alkaa muutaman kuukauden välein seuraamaan tilannetta, eli kirjoitan itselleni ylös tämän hetkisen tilanteen ja voin sitten kahden kuukauden päästä vertailla sen hetkistä tilannetta tähän. Minua motivoi valtavasti oman kehityksen näkeminen, joten sen takia tämä tuntuu todella hyvältä idealta.


Lisäksi päätin tehdä toimintasuunnitelman itselleni, mutta kuitenkin muistaa, että se on vain apuna minulle, eikä sen noudattamatta jättäminen ole epäonnistumista. Päivä kerrallaan, asia kerrallaan kuten tähänkin asti. "Takapakki" ei haittaa, matka jatkuu eteenpäin. Viikonloppuna kun kerkeän istua alas teen kaikki suunnitelmani loppuun ja asetan tarvitsemani tavoitteet.

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti