perjantai 17. marraskuuta 2017

Sain ystävältäni maailman parhaan lahjan

Eilen oli ihana päivä kun pääsin viettämään aikaa rakkaan ystäväni kanssa. Pelkäsin tapaamista jonkin verran, koska ystävälläni on laskettu aika kolme päivää sen jälkeen kun meillä oli. Heti kamalan ultran jälkeen pelkäsin sitä, etten pysty olemaan yhteyksissä parhaan ystäväni kanssa. Pelkäsin, että se tuntuu niin pahalta, että alan jollain tapaa vihaamaan häntä.

Tottakai mielessä kävi muutaman kerran se, kuinka epäreilua on, että toisen raskaus jatkuu normaalisti, kun minulla meni kesken. Vielä kun toisella on jo kaksi lasta, niin miksi keskenmeno osui juuri minun ensimmäisen raskauden kohdalle, eikä vaikka hänen kolmannen. Otin keskenmenon jälkeen vähän etäisyyttä ystävääni, koska pelkäsin näitä ajatuksia jotka pikaisesti kävivät mielessä heti keskenmenon jälkeen. Onneksi ne jäivätkin ensijärkytyksen jälkeen pois.


Eilen ystäväni kertoi hänenkin antaneen minulle tilaa sen takia, että ajatteli hänen raskauden tuntuvat minusta pahalta. Eikoina päivinä kyllä, mutta nyt voin rehellisesti sanoa, etten voisi olla onnellisempi toisen puolesta. Hän ansaitsee kaiken onnen ja on ihanasti tukenani. Heti kun näin ystäväni eilen mietin, että miksi ihmeessä ajattelin, että hänen raskautensa vielä tuntuisi pahalta. Rakastan ystävääni ja haluan hänelle kaikkea hyvää, oli ihanaa taas pitkästä aikaa nähdä.

Vein lahjaksi ystävälleni teetä ja jättimukin norsun kuvalla, norsut tuovat onnea ja sitä haluan hänelle. Yllättäen sainkin ystävältäni maailman parhaan lahjan, minusta tulee huhtikuussa kummitäti! Enää en odota huhtikuuta peläten miten reagoin kun meidän laskettu aika lähestyy, mutta vauvaa ei tule. Nyt odotan innolla huhtikuuta, koska silloin kummilapseni syntyy, tuntuu niin ihanalta ja hienolta! <3

-Mallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti