Pelottava päivä

Pitkästä aikaa olen tuntenut pelkoa. Pelko ehkä useasti piileskelee ahdistuksen ja stressin alla, mutta viime aikoina olen tutkiskellut paljon omia tunteitani, joten koko viikonlopun ja eilisen tunsin selkeänä pelon tunteen.

Yksi suurimmista peloistani on lapsettomuus. Ennen kun tulin raskaaksi, pelkäsin etten voi tulla raskaaksi. Nyt kävi huono tuuri ja ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon. Tänään minulla on kaavinta, koska lääkkeellinen tyhjennys epäonnistui. Heti kun perjantaina päivystyksessä sain kaavinta ajan alkoi päässäni pyöriä kauhukuvia. Mitä jos kaikki meneekin pieleen? Tiedän, todella epätodennäköistä, mutta pelkään silti.

Pelkään myös leikkaussaliin joutumista potilaan roolissa. Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan. Ehkä epätietoisena jännittäisin enemmän, mutta nyt käyn koko ajan läpi päässäni nukutuksen vaiheita. Pienenä minut on leikattu kaksi kertaa. Silloin toki pelotti, mutta en tiennyt ollenkaan mitä pelkäsin. Nyt mietin intubointia ja kaikkea muuta. Ajattelen tokkuraista oloa nukutuksen jälkeen ja, että mitäköhän minulle heräämössä kerrotaan toimenpiteestä. Ainoa asia mitä en jännitä tai pelkää on kipu. Kipua pystyn sietämään hyvin ja sairaalassa saa tarvittaessa kunnon dropit.

Samalla kun on ollut aivan kamala olo koko viikonlopun on myös ollut mielenkiintoista keskittyä pelon tunteeseen. On myös tavallaan mielenkiintoista päästä leikkaussaliin potilaana, vaikkakin pelottavaa. Lupaan kirjoittaa postauksen siitä, miten tämä päivä sitten menikään, nyt en oikein osaa odottaa mitään.

-Mallu

Onko mulla maailman onnellisin koira?

Onkohan mulla maailman onnellisin koira? Se ajatus kävi mielessäni kun olin labbiksemme kanssa lauantaina pitkällä lenkillä ihanassa myrskyisässä säässä. Mulle on todella usein sanottu, että lemmikkini vaikuttavat kaikki todella onnellisilta. En ole itse osannut sitä nähdä, minulle ne eivät erotu mitenkään poikkeavan onnellisena muiden kotieläimiin verrattuna. Ehkä ne vain rakastavat vieraita niin paljon, että se heidän silmissään vaikuttaa siltä. Monet koirat kun eivät välitä vieraista lainkaan, vaan ovat mieluiten omistajansa seurassa, onnellisesti.

Korvatkin lenteli tuulessa <3

Lauantaina ajattelin kuitenkin, että voiko onnellisempaa koiraa olla kun Mango. Rakastan luontoa ja myrskyisää menoa ja niin Mangokin. Ai, että kun koira nautti! Riemukasta menoa ja pomppimista, kerran sain jopa etutassut rinnuksille kun tyyppi meinasi moiskauttaa pusun kasvoihin ja tämä koirahan harvoin hyppii päin! Tietysti oma innostus ihanasta säästä tarttuu koiraankin, mutta selkeästi Mango aina innostuu kun ulkona tuulee ja taivaalta tulee tavaraa, ihan sama onko se vettä, räntää vai lunta.

Tajusin myös, että Mango on yleensä aina iloinen ulkona ollessaan tai tavatessaan ihmisiä. Vaikka Mango osaa myös murjottaa ja kävi läpi jonkinlaisen masennusvaiheen muutama vuosi sitten (pentujen saamisen jälkeen), saan aina kyselyitä, että "onko se ihan pentu?".  Meidän kahdeksan vuotiasta harmaa naamaa luullaan melkein päivittäin pennuksi. Tosin vaalean labbiksen naamassa harmaa/valkoinen ei näy ellei katso tarkkaan. Ehkä tyyppi on niin pentumaisen iloinen, että näin luullaan ja on myös aika siro labbis.

Lenkillä halusinkin sitten ottaa kuvan onnellisesta karvalapsesta ja tajusin taas, että eihän siitä ikinä saa iloisia kuvia koska tyyppi ei tykkää olla kuvattavana. :D Ihana lenkki oli kuitenkin ja pitää muistaa useammin ottaa kahden keskeistä aikaa jokaisen karvaturrin kanssa!

Ps. Monen muunkin koirat ovat varmasti maailman onnellisimpia! <3

-Mallu

Perjantaina päivystyksessä

Olin toivonut, että keskenmeno olisi jo takanapäin ja voisimme kohta aloittaa yrityksen uudestaan. Olin myös ajatellut julkaisevani tänään tekstin keskenmenon oireista, mutta se saa jäädä vielä odottelemaan vuoroaan.

Odottelin, että raskaustesti vihdoin näyttäisi negatiivista, jolloin tietäisin, että kaikki raskausmateriaali on tullut ulos ja saisimme yrittää uudestaan. Jälkivuoto lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen kesti minulla tasan neljä viikkoa, joten en vielä ehtinyt huolestua vaikka testit olivat positiivisia. Eilen tuli tasan viisi viikkoa lääkkeellisen tyhjennyksen aloittamisesta, joten päätin, että jos testi on perjantaina positiivinen niin soitan päivystykseen. Oletin, että koska vuotoa oli niin pitkään, pitäisi odottaa vielä testin tekemisen kanssa, mutta sainkin käskyn tulla samantien päivystykseen.

Kun valmistauduin lähtemään sain vielä soiton päivystyksestä, pyysivät käymään huslabin kautta. Pääsin mielestäni melko nopeasti lähtemään, mutta kun pääsin labraan, siellä olikin oikein mukava perjantai iltapäivän ruuhka. Labrassa jonottelin tunnin verran ja vasta sitten pääsin lähtemään naistenklinikan päivystykseen. Kun pääsin paikanpäälle, jouduin vielä odottelemaan, että pääsisin ilmottautumaan. Harmitti kun puhelimessa oli sanottu, että on todella rauhallista sillä hetkellä päivystyksessä ja jos olisin tullut heti sairaalaan, olisi labratkin varmasti saatu otettua nopeammin, eikä olisi tarvinnut koko ajan vain odottaa. Kun sain rannekkeet käsiini ja luvan mennä odotustilaan vierähtikin vielä noin 2,5 tuntia ennen kuin pääsin lääkärin tutkimuksiin. Se odotus ei enää tuntunut niin raastavalta kun ei enää pitänyt olla seuraavassa paikassa.

Valitettavasti raskausmateriaalia on vielä vähän kohdussa ja joudun kaavintaan. Melkein meinasivat laittaa saman tien päivystyksenä leikkaussaliin, mutta totesivat kumminkin, että vointini on ihan normaali eikä siis ole tulehduksen merkkejä, joten kaavinta tehdään ensi viikolla. Osittain olo oli helpottunut, että asia etenee ja saatiin varmuus siitä mitä kohdussa on, mutta samalla kaavinta pelottaa. Yksi suurimmista peloistani on lapsettomuus ja vaikka riskit ovat minimaaliset, niin pelkään valtavasti, että kaavinnassa menee jokin pieleen. Kuten alussa sanoin, olin niin toivonut, että keskenmeno olisi jo menneen talven lumia ja voisimme aloittaa alusta. Jostain syystä minun on kuitenkin käytävä tämäkin läpi.

-Mallu

#me too

#Metoo kamppanja on suorastaan räjähtänyt käsiin. Suututtaa ja raivostuttaa kun tuntuu, että kaikki naiset ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Kyllä, minä myös.

Muistan kun pienenä äiti usein kysyi, että eihän kukaan ollut ehdotellut mitään, koskenut tai tehnyt jotain mitä en halua. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Kun teini-ikä alkoi lähestymään aloin jo ymmärtämään mitä äiti kyseli, onneksi pystyin aina vastaamaan, että ei. Minulle ei ole ikinä sattunut mitään pahempaa, onneksi. Jokainen nainen joka on käynyt joskus ulkona juhlimassa on varmasti saanut kuulla ehdottelua ja joutunut huitomaan käsiä pois takapuoleltaan, miksi se on niin normaalia?

Erittäin ahdistavaan tilanteeseen jouduin kerran kun asuin Vuosaaressa ja olin menossa aamuvuoroon lauantai aamuna. Menin 6.35 metrolla ja vaunussa ei näkynyt muita. Olin todella väsynyt ja minua ärsytti kun joku mies yhtäkkiä halusi jutella  kanssani, olisin vain halunnut istua rauhassa. Nopeasti tilanne alkoi muodostua todella ahdistavaksi, uhkaavaksi ja pelottavaksi. Iso tummaihoinen mies istui edessäni jalat molemmin puolin minun jalkojani ja nojasi eteenpäin. Olin ahdistettu nurkkaan.

En uskaltanut liikkua, koska en nähnyt vaunussa ketään muuta ja pelkäsin mitä mies tekee jos nousen. Hetken juttelun jälkeen mies alkoi puhumaan todella rivoja. Mies pyysi, että tallentaisin hänen numeronsa puhelimeeni, lopulta suostuin, koska ajattelin pääseväni hänestä silloin eroon ja eihän hän saisi minun numeroani. Kun otin puhelimen esiin, hän nappasi sen kädestäni. Ensin säikähdin, että puhelimeni varastetaan, mutta nopeasti heräsi ajatus, että hyvä jos pääsen niin vähällä. No, mieshän naputteli oman numeronsa puhelimeeni ja soitti itselleen, se siitä ettei hän saisi numeroani. Onneksi mies jäi metrosta pysäkkiä ennen minua ja pääsin turvallisesti töihin.

Mies soitti kun olin töissä ja vaikka sanoin etten pysty, enkä halua puhua, soittelu jatkui. Soittelu jatkui vielä useamman viikon ja kun en vastannut, mies soitti aina eri numerosta. Lopulta kun sanoin, että ilmoitan poliisille, ellei häiriköinti lopu, soittelut ja viestittelyt loppuivat. Ahdistavinta koko tapahtumassa oli se, että pelkäsin monta viikkoa tämän jälkeen työkavereitani, miehiä jotka olivat Ugandasta tai Somaliasta, ainoastaan koska tummempi ihonväri muistutti niin paljon ahdistelevasta miehestä. En oikeasti pelännyt työkavereitani, mutta heidät näkiessäni pelko heräsi todella vahvana ja sain myös paniikkikohtauksia, tunsin itseni kamalaksi rasistiksi. Toinen iso seuraus oli se, että pelkäsin kuollakseni metrolla kulkemista monta kuukautta. Koska mies oli tullut metron kyytiin samalta asemalta, piilottelin kasvojani pipolla ja kaulahuivilla syvällä hupun sisässä. Näin hänet vielä monta kertaa asemalla kun hän käveli edes takaisin katselemassa naisia.

#Me too kamppanjassa on se hyvä puoli, että ihmiset heräävät. Oma kokemukseni oli todella pelottava ja ahdistava, en osaa edes kuvitella minkälaista heillä on ollut, ketkä ovat kokeneet paljon pahempaa. Näitä asioita tapahtuu aivan liikaa vaikka ei pitäisi tapahtua ollenkaan. Toisaalta en ole jaksanut kauheasti seurata uutisointia, koska tilanne on aika ahdistava, muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Toivon ja uskon kuitenkin, että muutos on tulossa, se tapahtuu pikkuhiljaa.

-Mallu

Telkkarin suosikit

Olen tässä sairauslomalla ollessani katsellut aivan liikaa telkkaria. En edes monesti ole sitä oikeasti katsonut vaan olen laittanut jonkin ohjelman pyörimään samalla kun olen puuhaillut jotain tai sitten olen alkanut katsomaan jotain, mutta mielenkiinto on lopahtanut ja olen huomannut selailevani puhelintani. Viikko sitten aloin miettiä, että mitä oikeasti haluan katsoa, mitkä ovat ne ohjelmat, mitä odotan. Varsinkin kun moni ohjelma on nyt tauolla ja Grimm, Supernatural ja EVS loppuivat juuri, eli mitä enää katson?

Aloin tekemään listaa siitä, mitä kaikkea nauhotan boksille, kyllä olen näin vanhanaikainen ja sille aina nauretaan. Koska meillä ei ole minkäänlaisia netflixejä ym. nauhotan kaikenlaista boksille, myös siis sellaista mitä en tällä hetkellä jaksa katsoa, mutta haluaisin kuitenkin nähdä. Haluan aina, että boksilla on katseltavaa siltä varalta, että iskee joku pöpö. Kun olen kipeänä en todellakaan jaksa keskittyä mihinkään kirjaan, vaan haluan vain lojua sohvalla telkkaria katsoen. Tuolloin on todella turhauttavaa jos joutuu katselemaan sitä mitä sieltä sattuu tulemaan. Tässä siis listaa niistä ohjelmista jotka ovat tällä hetkellä suosikkejani ja kyllä, osa on täyttää hömppää, ihanaa aivot narikkaan ohjelmaa.

-Salkkarit: Yllättävän moni katsoo salkkareita, mutta harva myöntää sen avoimesti, tai ainakaan sitä ei mainosteta. :D

-Toisenlaiset äidit: Tämä on toinen kausi jota seuraan, ehkä vauvakuume on syy siihen, että tykkään katsoa sarjaa.

-Ensitreffit alttarilla: En ollut katsonut tätä sarjaa aikaisemmin. Nyt halusin nähdä parien reaktiot kun näkivät toisensa ensi kertaa ja jäinkin sitten seuraamaan mielenkiinnolla suhteiden kehittymistä.

-Idols: En ollut odottanut, että idols olisi mielestäni näin mielenkiintoista katsottavaa.

-Paratiisihotelli: Välillä on todella ahdistavaa katsoa näiden ihmisten käyttäytymistä, mutta useimmiten mielenkiintoista, vaikka ohjelma onkin kunnon reality hömppää.

 - Vain elämää: Viikon tv-kohokohta! Rakastan <3

-Gladiaattorit: Tätä katsomme yhdessä miehen kanssa. Katsottiin keväällä vanhoja gladiaattorit uusintoja ja odotimme innolla uusia gladiaattorit jaksoja.

-Gåsmamman: Miksi ruotsalaiset tekevät niin hyviä rikossarjoja/-leffoja?

-Criminal minds: Rikossarjat ovat mieleeni, kuten myös ihmismielen omituiset koukerot ja tässä yhdityy molemmat!

Tällä hetkellä katson näköjään paljon reality ohjelmia vaikka joskus en voinut sietää niitä. Ihmisten käytöksen seuraaminen on mielenkiintoista, mutta välillä on ihanaa ripustaa aivot narikkaan ja katsella esimerkiksi salkkareita!

-Mallu

Onko kaikella tarkoitus?

Kaikella on tarkoituksensa, vai onko? Jokainen pienikin asia johtaa johonkin toiseen, joten kai näin on. Välillä tarkoitusta on vaan mahdoton nähdä ja välillä ei todellakaan halua hyväksyä sitä.

Sain viikonloppuna aivan älyttömän suuren oivalluksen.  Kun sain keskenmenon en voinut mitenkään käsittää miksi minun piti käydä sekin läpi. En vain yksinkertaisesti pystynyt näkemään mitään syytä siihen, miksi niin oli parempi. Taisin jo viime perjantaina tajuta sen. Ilman keskenmenoa en olisi aloittanut life coach koulutusta.

Juuri nyt tuntuu siltä, että tuo koulutus on juuri se paikka missä minun pitää olla. Jos olisin edelleen raskaana en olisi aloittanut vuoden kestävää koulutusta, en vaikka olisin tiennyt, että voin jatkaa sitä myöhemmin. Minun oli tarkoitus löytää tieni juuri tähän, olin ehkä hieman hukassa aikasemmin, mutta nyt olen löytänyt oikean suunnan.

Kun mietin sitä miten elämäni on tähän asti mennyt, pystyn selkeästi näkemään monia asioita, joita ei olisi tapahtunut jos asiat olisivat menneet toisin. Näin on varmasti muillakin jos alkaa asioita miettimään. Itse mietin välillä niitä kurjimpia asioita mitä on täytynyt käydä läpi ja sitä hyvää mihin ne ovat lopulta johtaneet. Esimerkiksi jos en olisi sairastunut masennukseen, olisin luultavasti päässyt jo lääkikseen, enkä  silloin luultavasti olisi tavannut ihanaa avopuolisoani.

Tajusin nyt myös miksi olkapään hajoaminen olikin hyvä asia. Olen ollut kohta kaksi kuukautta sairaslomalla olkapään takia ja vasta nyt huomaan, että olin ajamassa itseäni täydelliseen loppuun palamiseen. Olen vieläkin todella väsynyt, vaikka olen saanut levätä, olin näköjään todella pitkän loman tarpeessa. Uskon nykyään siihen, että kaikki vastoinkäymisetkin johtavat lopulta johonkin hyvään.

-Mallu

Valeraskaana

Keväällä vauvakuumeeni nousi ihan uudelle tasolle tai ehkäpä sillä ei ollut mitään tekemistä vauvakuumeen kanssa, mutta se on ainakin oma veikkaukseni. Mielellä on yllättävän paljon valtaa. No mutta takaisin aiheeseen, minulle siis iski jonkinlainen hormonihäiriö.

En muista mistä kaikki alkoi. Vatsa mulla kenkkuilee aina, luultavasti minulla on ärtyneen paksusuolen oireyhtymä, sitä ei ole koskaan diagnosoitu, mutta useampi lääkäri on ollut vähän sitä mieltä. Kun googlailee raskausoireita, niin kaikenmaailman vatsaoireethan kuuluvat tietenkin niihin. Mitä tahansa jos laitat googleen ja perään raskausoire, niin kyllähän se raskausoire on. :D

Vatsa siis oli oikeastaan normaalin tapaan kenkkuileva, mutta raskausepäilyt alkoivat heräillä kahdesta syystä. Minulla oli aivan älytön porkkana himo monta viikkoa, vedin napaani monta kiloa porkkanoita. En heti liittänyt sitä mitenkään raskausoireisiin, mutta kun rinnat yhtäkkiä kasvoivat puoli kuppikokoa, ajattelin porkkanahimonkin olevan raskausoire.

Tässä vaiheessa aloin tietenkin tutkailemaan kroppaani tarkemmin. Kaikenlaisia vatsavaivoja oli mm. ilmavaivoja, pahoinvointia ja närästystä. Vatsassa nippaili oudosti ja limakalvot kuivuivat. Yhtäkkiä silmät ja nenän limakalvot tuntuivat saharalta. Kaikki pienetkin oireet googletin ja tietenkin ne olivat raskausoireita keskustelupalstojen mukaan. Raskaustestit näyttivät negatiivista, ensimmäisen ja toisen testin välissä oli muutaman viikon odottelu. Lopulta aloin uskomaan sen, että mielellä on valtavasti valtaa vai onko vain sattumaa, että hormonihäiriö iski vähän sen jälkeen kun oltiin päätetty milloin jää e-pillerit pois?

-Mallu

Viikonlopun euforian jälkeinen masennus

Minulla oli ihan huippu viikonloppu, aivan mahtava fiilis. Olin koko viikonlopun life coach koulutuksessa ja kun pääsin kotiin päivän jälkeen meni loppu päivä prosessoiden asioita. Maanantaina iski taas todellisuus päin naamaa.

Usein kun on jotain kivaa ohjelmaa, tulee sen jälkeen jotenkin  tyhjä olo. Jollain tavalla on hetken hukassa, että "mitä nyt sitten". En tiedä onko muilla tätä, mutta näin ainakin meidän taloudessa molempien mieli toimii.

Tällä kertaa minulla kävi vähän sama kun silloin kun olen mökillä. Mökki on ollut se pakopaikka jonne olen päässyt stressiä pakoon. Nyt olin jonkinlaisessa kuplassa koko viikonlopun. Perjantaina jäi asioita hoitamatta kun piti ehtiä kurssille ja maanantaina iski ihan älytön stressi. Olen monen viikon ajan hoitanut asioita joka päivä, vähintään yksi asia alta pois. Nyt olinkin viikonlopun tekemättä ja hitsi miten maanantai aamuna iski paniikki. Tuntui, että asioita on nyt aivan liikaa vaikka niitä on saman verran kuin perjantaina. Miljoona  asiaa hoidettavana ja viikonlopun kiva meni jo.

Nykyään onneksi huomaan kun stressi ja huono fiilis iskee ja tiedän myös mistä se johtuu. Tiedän myös, mitä voin tehdä, että olo paranee. Sitä en ole vielä selvittänyt, että miksi hoitamattomista asioista iskee stressipaniikki ja ahdistus. Ehkä siihen liittyy häpeä siitä, että asia on jäänyt hoitamatta ja epäonnistumisen tunne.

Tuohon masentuneeseen fiilikseen liittyy minulla usein väsymys. Moni kiva aktiviteetti tai ohjelma vie myös paljon energiaa. Tottakai ne myös tuo sitä valtavasti, mutta itse kun imen kaiken sisääni, se tuntuu myös todella raskaalta jälkeenpäin. Aivot saavat valtavan kasan informaatiota prosessoitavaksi ja aivothan vievät suurimman osan energiasta.

Onneksi sain kuitenkin eilen yhden todella stressaavan asian hoidettua, jonka jälkeen päätin ottaa päivän rennosti kun siihen oli mahdollisuus. Tänään lähdetään ihan uudella energialla liikenteeseen!

-Mallu

Vaikean päätöksen edessä?

Oletko vaikean päätöksen edessä? Etkö tiedä mitä tehdä? Kumpi olisi oikea valita, missä oikea tie? Mitä jos valitset väärin?

Me teemme jatkuvasti valintoja, tietoisesti ja tiedostamatta. Usein saatammekin miettiä, että mikä olisikaan se oikea valinta. Me myöskin harmittelemme kun valinnat ovat menneet pieleen. Mutta mieti, ilman kaikkia vääriä valintoja et olisi siinä, et olisi sinä. Elämäsi näyttäisi ihan erilaiselta. Kukaan ei pysty sanomaan, että olisiko se toinen elämä parempaa vai huonompaa, mutta ainakin se veisi pois monta hyvää asiaa mitä sinulla on nyt. Kokemukset ovat kasvattaneet sinua, ihmissuhteet ovat opettaneet. Olet saanut kaikesta jotain irti, vaikka et pystyisi näkemään sitä.

Oletko nyt ison päätöksen edessä, tai pienemmän? Sinun täytyy valita jompi kumpi tie. Voit miettiä hyviä ja huonoja puolia, mutta oikeasti et tiedä vielä mitä kaikkea valintasi tuo eteesi. Älä stressaa, ota ihan rauhassa, polkusi jakaantuu, mutta sinun täytyy vielä jatkaa matkaa. Kumpikaan ei ole väärä valinta, kumpikin on juuri sinun polkusi. Älä pelkää, ole utelias. Uskalla myös itse muuttaa polkusi suuntaa, ole rohkea, hyppää tuntemattomaan. Mieti mitä sinä itse haluat, unohda mitä muut sinulta toivovat ja tee oma polkusi. Polun ympärillä on elämäsi, se ei katoa minnekään, vaikka vaihdat suuntaa. Takaisinkin voi kääntyä, silloin olet monta kokemusta rikkaampi.

Kun katsot taaksepän kulkemaasi polkua, et voi nähdä kun sen tien minkä kuljit. Katsele hyviä asioita, älä jää kiinni huonoihin. Jos mietit mitä olisi käynyt jos olisit kääntynyt jossakin toiseen suntaan, et voi tietää. Mielikuvasi saattavat maalata kaunista maisemaa, mutta todellisuus olisi voinut olla rumempi. Sinä et olisi sinä, jos olisit valinnut toisin, jossittelu on turhaa sillä olet jo tässä. Jos kaikki tällä hetkellä tuntuu kurjalta etkä löydä hyviä asioita, jatka eteenpäin. Sumu hälvenee vielä ja pystyt näkemään myöhemmin, puhumattakaan niistä ihanista asioista jotka odottavat kun jatkat kulkuasi.

Muista, sinun valitasi on oikea, mikä tahansa se onkaan!

Tämä teksti on ollut hautumassa viikkoja ja perjantai aamuna sain sen vihdoin kirjoitettua. Iltapäivällä alkoi life coach koulutus ja illan aikana tätä aihetta sivuttiin muutaman kerran, vielä lähes samoin sanoin kun itse olin jo kirjoittanut. Jännää, vaikuttaa siltä, että olen tällä hetkellä menossa juuri sopivaan suuntaan.

-Mallu

Staffinpoikanen 2v.

Tänään meidän pikku jyrä täyttää kaksi vuotta! Täytyy sanoa, että staffin kanssa eläminen on melko rankkaa, mutta myös älyttömän antoisaa. Tuo elohiiri jaksaa vaikka mitä ja energia ei tunnu ikinä loppuvan. Toisaalta Panda osaa myös nukkua ja nukkuukin todella paljon, tietysti vasta riehumisen jälkeen. Meillä on siis tuollainen on-off tyyppi.

Ulkoilu on edelleen raskasta kun pieni tykinkuula sinkoilee pentumaisesti edes takaisin. Panda osaa kyllä kävellä nätisti vierellä, mutta usein tyypille täytyy samalla jutella, jotta hän muistaa missä mennään. Maassa olevat lehdet, tikut ja muut käydään kaikki tarkistamassa kunhan vaan saa luvan ja yritetään vaikka lupaa ei olisikaan. Syksy on haastavaa aikaa kun löytyy niin paljon syötävää, omenat, ruusunmarjat ja pihlajanmarjat saavat pikkuisen luulemaan, että jokaisesta puskasta löytyy herkkua. Nyt täytyy isännän ja emännän ottaa itseään niskasta kiinni ja pitää taskuissa jotain parempaa herkkua, niin pysyy meillä olkapäät paikoillaan.

Vaikka labradorisisko tykkääkin tykinkuulan kanssa leikkimisestä, on leikki välillä hieman liian rajua 8 vuotiaan neitimme mielestä. Olisi ihanaa löytää leikkikaveri Pandalle, mutta koska herralla oli ennen kastraatiota hieman ongelmia muutaman koiran kanssa, ollaan edelleenkin varovaisia muiden koirien seurassa, eikä Pandaa päästetä silloin vapaaksi. Valtavan energiamäärän takia Panda saa usein erityiskohtelua, eli omia kävelylenkkejä. Silloin saa kaverit kotonakin hengähtää hetkeksi. Ralleja vedetään edelleen sisällä niin, että jopa sohva siirtyy ja muut karvakaverit katselevat ihmeissään ohikiitävää torpedoa.

Harrastussuunnitelmat Pandan kanssa on kaikki jääneet toteuttamatta, koska aika ei vaan ole riittänyt. Staffin kanssa olisi hyvä harrastaa, mutta toisaalta Pandalla on kavereita kotona, joten tekemistä kyllä riittää. Tottelevaisuutta ollaan treenattu kotona, mutta usein muut koirat ovat ympärillä häiritsemässä ja haluavat myös osallistua. Sain jo jonkin aikaa sitten idean, että voisin kerran viikossa ajella Pandan kanssa mökille treenaamaan ihan kahdestaan, se olisi varmasti molemmille antoisaa.

Staffin kanssa eläminen on ihanaa, mutta samalla todella rankkaa. Panda on todellinen sylivauva ja ihana sellainen. Staffi on aina mukana ja yleensä liian lähellä, pusuja saa niin paljon kun haluaa. Energiamäärän kanssa on haasteita, kun aina vaan pitäisi jaksaa ja pojan mielestä täysiä. Toinen asia joka vie paljon energiaa on sisäsiisteysongelma, joka välillä nostaa päätään. Meillä ei ole hoitopaikkaa staffillemme, koska kukaan muu ei oikein jaksa tuon kanssa ja olemme myös erittäin varovaisia sen kanssa, että kenelle tykinkuulan voi antaa hoitoon. Kerran tyyppi on ollut pitkän viikonlopun siskollani hoidossa, mutta muuten me ei olla tässä kahden vuoden aikana päästy kahdestaan lomailemaan. En kuitenkaan mistään hinnasta luopuisi pikku pojastamme! Vaikka välillä on rankkaa niin tuo rakkauden määrä minkä staffi antaa, korvaa sen mennen tullen.

-Mallu

Ps. Sisäsiisteysongelmasta tekeillä on ihan oma postaus.

Shopaholic

Olin aikoinaan todellinen shopaholic. Varsinkin hm:n verkkokauppa oli paha. Sain kotiin kaikki mainokset ja netistä olikin helppo tilata, hm:n vaatteet kun eivät olleet kalliitakaan. Mitä enemmän stressiä ja ahdistusta, sen mukavampi shoppailla. Hetkeksi kirkkaampi mieli kun ihailee uusia ihania vaatteita ja tavaroita, olin todella koukussa. Kun mieli oli maassa, huomasin shoppailevani.

Olen vuosia elänyt todella säästeliäästi, mutta nyt syksyllä olin todella ahdistunut olkapään takia ja koska ei ollut kauheasti kivaa tekemistä saikulla, annoin itselleni luvan shoppailla. Aluksi ostin vain lidlistä todella edullisia vaatteita, hieman isompaa kokoa, jotta kasvava vatsa mahtuisi myöhemmin. Sitten tulikin keskenmeno.. Olin katsellut yhtä talvitakkia netistä, päätin tilata sen. Ihan ok, sillä minulla on viisi vuotta ollut sama talvitakki jossa on hieman liian lyhyet hihat. Katselin myös kevyt untuvatakkia, josta olin haaveillut vähintään kolme vuotta. Vuosien varrella olin harmitellut, että hinta yleensä kipusi alennettunakin yli satasen. Nyt löysin takin joka oli 79,90! Koska tilasin talvitakin, ajattelin kuitenkin jättää kevytuntuvatakin ostamatta. Kävipä sitten niin, että takki yhtäkkiä olikin alennettuna 49,90! Oli palellut jo jonkin aikaa syystakissani, joten ostoksille siis. Ostin myös uuden tietokoneen, jota varten olin säästänyt rahaa.

Yhtäkkiä olinkin päässyt ostamisen makuun. Huomasin jopa ruokakaupassa ostavani kaikkea ylimääräistä, mitä ihmettä oli tapahtunut. Säästäväinen minä on muuttunut tuhlariksi. Säästäminen on helppoa kun siihen tottuu, niin näköjään myös tuhlaaminen. Nyt minun täytyy opetella säästäminen uudestaan. Luultavasti synkkä mieli sai minut shoppailemaan, mutta se ei ollut syy siihen, että shoppailu jatkui vaan olin onnistunut ohjelmoimaan aivoni uudestaan. Nyt täytyykin olla tarkkana ja lopettaa tuhlailu. Onneksi huomasin nopeasti ostokäyttäytymiseni muuttuneen ennen vararikkoa.

Uskon, että shoppailemiseen jää koukkuun niin kuin moniin muihin asioihinkin, vaikka ongelma ei olisikaan suuri. Aikoinaan en myöntänyt, että shoppailu oli minulle ongelma, mutta nyt näen selkeästi kuinka isoksi ongelmaksi se voi kasvaa. Moni voi olla sitä mieltä, että säästäminen on helppoa, mutta uusien tapojen oppiminen on aina haastavaa. Täytyy olla tarkkana ja muistaa omat tavoitteensa, jos haluaa säästää johonkin tiettyyn asiaan pitää punnita mitä haluaa enemmän, sen minkä säästämällä lopulta saat vai sen pienen asian jonka juuri nyt haluat. Jokainen säästämäsi sentti lyhentää aikaa mikä säästämiseen menee. Vaikka usein ajattelee, että "tämähän on niin pieni raha", niin pienen pienistäkin summista kasvaa lopulta iso raha.

Pitäkää mielessä se asia, mitä oikeasti haluatte, mutta jos säästöprojekti jatkuu vuosia, niin on tärkeää myös välillä hemmotella itseään!

-Mallu

Liikaa samaan aikaan

Olen monesti puhunut siitä, että minulla on usein liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Keväällä aloin karsimaan rankalla kädellä kun päätin laittaa lääkissuunnitelmat hetkeksi hyllylle. En väitä, että olisin nykyään mikään ajankäytön asiantuntija, en todellakaan, mutta pientä kehitystä on ollut.

Löysin siivotessani paperipinosta yhden paperin joka oli aika järkyttävää luettavaa. Paperi oli blogiteksti suunnitelmia viime syksyltä, se ei ollut mitenkään järkyttävää, mutta paperille oli päätynyt paljon muutakin.. Alkuun olin siis lähtenyt listaamaan ideoita blogitekstejä varten ja suunnittelemaan aikatauluja, mutta lopulta paperi oli täynnä kaikenlaisia muitakin merkintöjä. Tuo kuvastaa hyvin sitä, että on ollut liikaa kaikkea samaan aikaan.

Paperilta löytyi siis blogihommien lisäksi to do-listaa, listaa tärkeistä asioista joita ei saa unohtaa, lääkislukemiseen liittyviä muistiinpanoja ja vielä lahjaideaa isänpäiväksi. Noita lääkismuistiinpanoja löytyy aina lukemisten ollessa käynnissä melkein jokaiselta paperilapulta, se ei siis kauheasti yllättänyt, mutta paperilla oli niin paljon muutakin. Vaikka lukemiset olisivat käynnissä tällä hetkellä, niin tekemistä tai tekemättömiä asioita ei todellakaan ole viime syksyn tapaan. Pää oli selkeästi niin täynnä erilaisia asioita, että ne oli pakko saada paperille, koska muuten ajatus ei kulkenut.

Helppohan se tässä saikulla huudella, ettei tee liikaa samaan aikaan, mutta mielestäni olen oppinut armollisuutta. Tosin en tiedä miten tässä käy kun alkaa life coach opinnot, saan toivottavasti uuden työn ja edelleenhän tässä haaveillaan vauvasta. Sain jo kokea raskauden aiheuttaman väsymyksen ja pahoinvoinnin, siihen kun vielä liittää työt ja opinnot voi meno olla aika rankkaa. Toisaalta olen todella innoissani opinnoistani, vihdoin pääsen opiskelemaan jotain mitä itse haluan ja josta olen todella kiinnostunut. Haluan myös työpaikan joka on mieleeni. En aio hakea mitä vaan työtä, vaan jotain jota on kiva tehdä pidemmän aikaa. Kivat työpaikkani ovat yleensä olleet keikkatöitä, mutta sitä stressiä en halua nyt elämääni vaan haluan kokopäivätyön.

En aio jäädä työttömäksi, täytyy erikseen painottaa kun aihe on ollut tapetilla viime aikoina, vaan aion tehdä keikkahommia kunnes löydän "sen oikean" työn. Tiedän, että olen sellainen ihminen, että minulla tulee aina olemaan paljon kaikkea elämässäni, mutta kunhan saan hyvät rutiinit, tulee kaikki sujumaan paremmin. Lääkikseen aion vielä hakea, kunhan muut palikat ovat elämässäni kohdallaan. Stressi on suurin syy siihen, että kaikesta tulee liikaa. Kun ei ole rutiineja, lisääntyy myös stressi. Nyt etsitään hyvinvointia elämään rutiinien kautta. Oma hyvinvointi on nyt etusijalla ja kaaoksesta tulee hallittu kaaos.

-Mallu

Hyvä draivi päällä

Mulla on nyt jonkin aikaa ollut todella hyvä draivi päällä. Se on näkynyt blogissakin, kun suunnittelemani kaksi postausta viikossa onkin lisääntynyt seitsemäksi. Olen noussut ajoissa aamulla ja saanut hoidettua ihan hyvin asioita päivän aikana. Täysillä en voi aloittaa sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että silloin hommat kaatuu yleensä siihen, että teen liikaa kaikkea samaan aikaan. Energiat yksinkertaisesti loppuu, sillä kaikki uuden opetteleminen vie paljon enemmän energiaa.

Nyt olen todella hyvällä fiiliksellä toteuttamassa elämäntapamuutostani! Haluan arkirutiinit kuntoon! Ei enää päättömänä kanana juoksemista miljoonan asian kanssa yhtä aikaa. Ei miljoonaa tavoitetta samalla päivälle ja mieletön epäonnistumisen tunne kun kaikki menikin mönkään. Pieniä tavoitteita joista saa positiivista energiaa jatkaa projektia! Pieniä valintoja jotka vaikuttavat paljon omaan hyvinvointiin. Esimerkiksi olen viime viikkojen aikana tuntenut huomattavan eron siihen, että aamu alkaisi muutaman viikon takaisella monen tunnin jumituksella versus se, että juon kaksi lasia vettä heti noustuani. En olisi ikinä uskonut, että tunnen näin valtavan eron! Tunnen, että kroppa lähtee käyntiin, mieletöntä!

Muistan miten paljon helpompaa arki oli kun minulla oli paremmat rutiinit. Elämääni on sen jälkeen tullut muutama koira lisää sekä yksi mies, joten rutiinien takaisin saaminen on ollut hieman haastavampaa. Mutta tiedän, että se on mahdollista ja uskon, että minulla on nyt tarvittavat työkalut siihen. Olen jo hoitanut monta asiaa jotka ovat roikkuneet pitkään tehtävä listalla ja aion jatkaa samaan malliin. Ehkäpä saadaan vihdoin taulutkin seinille, eihän muutosta ole kun kohta 9 kuukautta.. Rutiinit kuntoon ja roikkuvat asiat pois päiväjärjestyksestä, sitä kohti mennään hurjaa vauhtia!

-Mallu

Ajatuksia keskenmenon jälkeen

Oli keskiviikko kun saatiin ultrassa tietää ettei sisälläni enää sykkinytkään toinen sydän. Ilta ja suuri osa yöstä meni itkien. Seuraava päiväkin meni suurimmaksi osaksi kyynelten valuessa poskilla. Perjantaina olo olikin yhtäkkiä paljon parempi. Olin melkein hyvällä tuulella, enemmän ahdisti rikkinäinen olkapää kuin kuollut elämä sisälläni.

Tajusin selkeästi sinä perjantaina, etten oikeasti pysty suremaan "vauvaa", koska sellaista ei ole vielä ollutkaan. Sisälläni oli kasa soluja, alkio, josta oli juuri kehittymässä sikiö kun elämä sammui. Kun näimme sydämen sykkeen aikaisemmin, alkio oli pelkkä pieni pallukka. Ajatus oli tietysti ihana, että sisälläni kasvaa pienenpieni elämä. Ajatus, siihen on helppo rakastua. Olin ikionnellinen siitä, että minusta oli tulossa äiti, meistä oli tulossa vanhempia.

Tulin hyvin nopeasti raskaaksi, ehkäisyn lopettamisen jälkeen kerkesi olla yhdet "luomumenkat", jonka jälkeen tärppäsi heti. Silti aika tuntui matelevan ja ajattelin etten ikinä tule raskaaksi. Olen hyvin malttamaton, vihaan odottamista. Keskenmenon takia joudun odottamaan paljon kauemmin mitä vielä jonkin aikaa sitten luulin. Se ajatus ahdistaa ja paljon. Joku veti maton jalkojemme alta ja kaikki suunnitelmat menevät uusiksi.

Ennen kuin tulin raskaaksi kaikki vauva uutiset sattuivat. Tietysti yritin olla onnellinen muiden puolesta, mutta kun kaipaa omaa vauvaa niin kovasti. Kun itse olin raskaana oli ihanaa kun pystyi joka solullaan iloitsemaan muiden puolesta. Nyt pelkään vauvauutisia enemmän kuin koskaan ennen, tulenko kestämään sen? Pelkään myös sitä, että raskaaksi tuleminen ei tällä kertaa olekaan niin helppoa ja keskenmenoa sitten kun tulen raskaaksi.

Nyt kun on kulunut jo viikkoja keskenmenosta, tuntuu todella epätodelliselta, että koskaan olinkaan raskaana. Ehkä se olikin vain unta? Olin saamassa sen mitä halusin eniten, mutta eihän sellaista tapahdu minulle. Koko raskaus oli vielä alussa niin epätodellista, että keskenmenosta yli pääseminen ei  ollut niin vaikeaa. Toisaalta pelkään koko ajan, etten olekaan päässyt siitä yli vaan kohta tulee totaali romahtaminen. Mieheni mielestä aliarvioin itseäni ja olen paljon vahvempi kuin luulen, ehkä se onkin juuri niin. Masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön takia jouduin aikoinaan tekemään mieleni kanssa hurjan paljon töitä, tiedän olevani vahvempi kuin koskaan, mutta olenko näin vahva?

Jostain syystä tunnen nyt keskenmenon jälkeen olevani vielä valmiimpi äidiksi. Plussan jälkeen iski jopa pieni "apua olen oikeasti raskaana"-paniikki, vaikka raskaus olikin suunniteltu. Kaikenlaiset tunteet ehdin jo käydä läpi pelosta suunnattomaan iloon ja onnellisuuteen, nyt olen siis vielä valmiimpi paketti. Toivon koko sydämestäni, että uusi elämä saa alkunsa mahdollisimman pian ja raskaus sujuu hyvin.

-Mallu

Minusta tulee life coach!

Siis mitä? Kyllä vaan, minusta tulee life coach! Olen todella todella innoissani! Koulutus alkaa tällä viikolla ja kestää vuoden. Opin valmentajan taidot, mutta samalla tämä on matka itseeni. Tavallaan tullaan valmentamaan paljon toisiamme ja käydään läpi asioita jotka saavat miettimään oma itseämme ja omaa elämäämme. Minulla on siis alkamassa vuoden kestävä terapia.

Minusta ei kuitenkaan tule opiskelijaa vaan hommia painetaan pääosin etänä. Meillä tulee olemaan kuukaudessa yhden viikonlopun verran koulutusta, joten työt menee hyvin siinä ohessa (kunhan vaan löytyisi uusi työpaikka). En malttaisi odottaa perjantaihin, mutta huomaan myös päivän lähestyessä, että pieni jännitys alkaa nostaa päätään. Millaisia kaikki muut ovat? Millainen koulutus oikeastaan on?

Tästä tulee mahtava matka!

-Mallu

Syysflunssa nro.2

Ehdin olla melkein kuukauden terveenä ja juuri kun alkoi olla hyvä draivi päällä elämäntaparempan suhteen iski seuraava pöpö.. Viime keskiviikkona kun heräsin tunsin, että flunssaa pukkaa. Ajattelin sen menevän ohi, kunhan vaan lepäilisin, onneksi saikulla siihen on mahdollisuuskin. Valitettavasti olo vain paheni päivä päivältä. Olo tuntui raskaalta ja flunssaiselta, mutta muuten ainoa oire oli kurkun karheus ja polte.

Ensimmäisinä päivinä olin todella turhautunut ja vihainen, miksi taas! Vasta sen jälkeen aloin hyväksymään tilanteen. Eihän tälle nyt voi mitään ja tällä kertaa flunssa ei todellakaan pääse romuttamaan hyvin alkanutta elämäntapa remonttiani. Flunssasta huolimatta olen noussut viimeistään yhdeksältä, juonut heti kaksi lasia vettä ja laittanut kirkasvalolampun päälle. Enempää en ole itseltäni vaatinut, mutta on ollut hyvä fiilis kun olenkin pikkasen jaksanut siivoilla.

Teetä olen lipittänyt päivät pitkät ja syönyt c- vitamiinia ja sinkkiä, finrexiniäkin olen juonut. Viikonloppuna alkoi olo onneksi helpottamaan vaikka tukkoisuus alkoikin lauantai iltana. Toivottavasti tämä flunssa ei mene aalloissa vaan alkaa nyt oikeasti pikkuhiljaa mennä ohi, haluan päästä tekemään asioita!

Usko, että olisin voinut välttää syysflunssa numero kakkosen jos olisi elämäntavat kohdillaan. Jos nukkusin paremmin, söisin paremmin ja liikunta olisi osa arkeani, kroppa voisi paremmin ja vastustuskyky olisi varmasti parempi. Vitamiinitkin ovat jääneet viime aikoina syömättä kun mama-vitamiinipurkki on ahdistanut pöydällä. Nyt se on piilotettu kaappiin ja normivitamiinit otettu käyttöön!

Toivottavasti te olette säästyneet flunssalta!

-Mallu

Keskenmeno osa 2

..jatkoa tekstiin keskenmeno osa1..

Ensimmäinen yö ja toinen päivä

Ensimmäinen yö oli vaikea, miten ihmeessä saisin ajatukset kuriin? Kannan sisälläni kuollutta vauvanalkua. Se on kuollut. Sydän ei syki enää. Miten olen voinut kantaa kuollutta alkiota sisälläni huomaamatta? Onko tämä kaikki pahaa unta? Kaikki on ohi, meille ei tulekaan vauvaa.. Itku alkaa taas, eikä sille meinaa tulla loppua. Lopulta kuitenkin nukahdan.

Herään monta kertaa yön aikana. Joka kerta ensimmäinen ajatus on kuollut pikkuisemme. Minusta ei tulekaan äitiä. En meinaa nukahtaa uudestaan, totuus on liian kammottava. Aamulla herään ennen seitsemää, en pysty nukkumaan enää vaikka katkonainen uni alkoi vasta yhden jälkeen. Jo eilen illalla aloin googlettamaan keskenmeno kokemuksia, sama jatkuu. Vertaistuki, se tuntuisi hyvältä.

Onneksi olen sairaslomalla, itku yllättää vähän väliä, silloinkin kun luulen ajattelevani jotain ihan muuta. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Söin ihan alkuraskaudessa vähän lakua ja salmiakkia, loppuiko kehitys sen takia? Mullahan oli se kauhea monen viikon flunssa, sillon se kuoli, ehkä mun kroppa ei jaksanut kasvattaa pientä elämää kovassa flunssassa? Turha miettiä tommosia, se ei vaan kehittynyt oikein..

Kerroin jo siskolleni eilen keskenmenosta kun tapasin hänet kaupungilla ennen fysioterapiaa. Kerroin puhelimessa ennen kuin nähtiin, etten romahtaisi. Pieni itkuhan siinä tuli kun sen sanoi ensimmäistä kertaa ääneen. Ei edes hävettänyt, millään ei ollut mitään väliä silloin. Muille kertominen ahdisti, lopulta pyysin siskoani kertomaan perheelle ja sanomaan etten jaksa puhua. Tänään täytyy vielä kertoa kahdelle ystävälle, saan senkin lisäahdistuksen pois.

Seuraavan kerran kun olen raskaana, me ei kerrota kenellekään! Tai ehkä kuitenkin kerrotaan, jos tulee enemmän keskenmenoja, niin haluan kuitenkin läheisteni tietävän mitä elämässäni tapahtuu. Jos raskaudunkin jo ennen joulua, niin kaikki saavat kuitenkin heti tietää kun ei kaloja pysty syömään. Mutta mitä jos en tulekaan enää niin helposti raskaaksi?

Haalea viiva, mutta kaksi niitä oli!

Heti kun järkyttävä totuus paljastui, heräsi ajatus siitä, että miksi minulla on niin pirun huono tuuri aina. Koitan usein ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Mikä ihmeen tarkoitus tällä oli? Eikö elämässäni ole ollut tarpeeksi vastoinkäymisiä? Ainoa positiivinen asia tässä on se, että siskoni on kevään ulkomailla töissä ja olisi jäänyt paitsi vauvan ensimmäisistä viikoista. Ei paljoa lohduta sekään ajatus eikä se, että voin nyt syödä himoitsemaani kylmäsavulohta ja samiakkia. Kolme kuukautta olen turhaan kärsinyt kaikenlaisista raskausoireista ja minkä takia? Pahoinvointi, järjetön väsymys, inhottava akne päänahassa, kasvoissa sekä selässä, herkkä hajuaisti joka ei todellakaan helpottanut pahoinvointia ja kaikenkukkuraksi ihana iskias alkoi vaivaamaan jo rv7. Kolme kuukautta turhaa kärsimystä.. Olisipa oireet loppuneet edes silloin kun elämä sisälläni päättyi, mutta ei.

Päätimme jo heti illalla, että aloitetaan alusta kunhan vaan saadaan. Joudumme nyt odottamaan vielä pidempään. Reilu kuusi kuukautta onkin yhtäkkiä vähintään 10 kuukautta. Epätietoisuus siitä, milloin raskaudun uudestaan on pahinta, olisi niin paljon helpompaa tietää. Suurin toiveeni oli toteutumassa, mutta se riistettiin minulta, nyt ei auta muu kuin aloittaa alusta. Elämä ei todellakaan ole helppoa.

-Mallu

Paska elämä

Välillä tuntuu ettei elämässä ole yhtään mitään järkeä. Jatkuvasti menee kaikki päin helvettiä, eikä mistään tule mitään. Kaikilla on varmasti joskus sellaisia päivä, eikö vaan? Minusta tuntuu usein ettei nallekarkit todellakaan ole menneet tasan ja elämäni on jatkuvaa taistelua.

Seuraavaksi vuorossa valitusta, joten ei kannata lukea pidempään jos ei osaa ottaa tätä vastaan. Musta tuntuu, että mulla on aina todella huono tuuri. Aina minulle sattuu kaikenlaista ja on miljoona vaivaa. Olen 27 vuotias ja olen elämäni aikana kamppaillut 8 vuotta masennuksen kanssa. Kyllä olen nyt paljon vahvempi ihminen ja ymmärrän itseäni ja muita paljon paljon paremmin tämän takia, mutta hemmetti vieköön 8 vuotta elämästäni meni osittain hukkaan. Kärsin edelleen siitä ettei lukiossa ollut voimia päntätä ja sen jälkeen olenkin yrittänyt tehdä liikaa kaikkea samaan aikaan, mikä johtaa jatkuvasti loppuun palamiseen.

Olen  kärsinyt reilu 6 vuotta kroonisesta selkäkivusta, mukavaa eikö? Lisäksi minulla on krooninen migreeni, joten kivuttomat päivät ovat erittäin harvassa, varsinkin nyt kun olkapää on ihan hajalla. Tänä syksynä tuntuu taas siltä, että koko maailmankaikkeus on minua vastaan. Ensin oltiin olkapään takia sairauslomalla ja ainoa positiivinen asia arjessa oli raskaus. Sekin otettiin tietenkin minulta pois. Keskenmeno, senkin saan lisätä vastoinkäymisieni listaan, unelma joka riistettiin hetkessä pois.

Nuo ovat niitä isoimpia elämäni vastoinkäymisiä, pienempiä on miljoonia, joten niitä on turha avata. Vihaan sanontaa, että jokainen saa niin paljon kun jaksaa kantaa. Ei se vaan mene niin. Tiedän, että on ihmisiä joilla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin minulla, mutta on myös niitä, joilla oikeasti menee hyvin. Olen jaksanut kantaa omat vastoinkäymiseni, mutta en halua jatkuvasti olla rikkinäinen ihminen. Tietysti olen paljon vahvempi kokemuksieni jälkeen, mutta eikö alkaisi jo riittää?

Positiivinen puoli tässä on se, että olen oppinut nauramaan kaikille pienemmille vastoinkäymisille, "niinpä tietenkin, tämähän on minun elämääni". Olen myös oppinut näkemään positiiviset puolet paljon paremmin ja nautin elämän pienistä asioista. Nämä ovat asioita joita olen oppinut masennuksen takia. Masennus on kasvattanut minua ihmisenä aivan älyttömän paljon! Vielä en tiedä mitä hyötyä kaikista kivuista ja menetyksistä on ollut, mutta ehkä se selviää aikanaan. Ainakin olen varmasti vahvempi ihminen niiden takia, kuinkakohan paljon minun tarvitsee vielä vahvistua?

Loppuun haluan vielä sanoa, että tämä teksti kertoo ajatuksistani niinä surkeimpina päivinä, kun kaikki tuntuu mahdottomalta. Arjessa on turha jäädä murehtimaan menneitä asioita, niitä et voi muuttaa. Pitäkää katse eteenpäin ja kääntäkää vastoinkäymisenne voimavaraksi. Välillä elämä on paskaa, mutta useimmiten ei. Minäkin elin sen 8 vuotta pimeydessä, enkä uskonut, että se ikinä loppuisi, mutta lopulta pääsin varjosta pois. Vaikka sinulla menisi kuinka huonosti tahansa, jaksa vielä, kyllä se aurinko lopulta paistaa.

-Mallu

Perjantai 13

Tänään on perjantai 13 päivä, hermostuttaako? Itse olen sellainen Aku Ankka, että joskus nämä perjantait hieman jännittivät. Olen kuitenkin huomannut, että päivällä ei ole mitään väliä minun kohdallani.

Tässä epäonnenpäivässä on se hyvä puoli, että huonon tuurin voi laittaa sen syyksi. Sen sijaan, että ajattelisi "eikä, miksi taas minä?", voi ajatella "hemmetin pejantai 13!".  Pienempi mahdollisuus lähteä negatiiviseen ajatuskierteeseen jonka ensimmäinen vaihtoehto voisi aiheuttaa. Kun muistaa, että on epäonnenpäivä, niin voikin sitten mielenkiinnolla jäädä odottamaan, että mitähän seuraavaksi.

Kun odottaa jotain kamalaa tapahtuvan, niin yleensä ei tapahdukaan mitään. Muistan itse yhden perjantai 13 päivän kun pyörästäni puhkesi kumi heti aamusta. Itselleni käy usein niin, että jos jotain erikoisempaa tapahtuu, niin koko päivästä tulee oikea surkeitten sattumusten sarja. Tuona perjantaina ajattelin, että päivästä tulee varmasti katastrofi, kun on vielä perjantai 13. Yllätyin kun mitään normaalista poikkeavaa ei sitten sattunutkaan, oikeastaan vähän harmittikin. Olisi ollut hauskaa kertoa kuinka kamala epäonnen päivä oma perjantai 13 oli ollut.

Ihanaa perjantaita ja toivottavasti selviätte kaikki ehjin nahoin! <3

-Mallu

Kesämuistoja

Koska blogi jäi kesäksi tauolle, haluan nyt jakaa kesämuistoja kanssanne kuvin. Vaikka kesäkuun alussa ei vielä ihan kesäsäitä ollut niin päätin kuitenkin aloittaa sieltä. Tätä tehdessä päätin vielä rajata elokuun tästä postauksesta pois, koska kuvia onkin tullut otettua enemmän kuin luulin. :D

Upea auringonlasku 3.6

Lounasta ystävän kanssa omalla parvekkeella <3

Eläinten body worlds Heurekassa

Herkuttelua Makers kahvilan vohvelibrunssilla

Juhannuksen viettoon. Demi nauttii moottoriveneen vauhdista ja mulla valuu silmät :D

Juhannusmunkki ja kahvia

Juhannuksen vietto sai hieman synkemmän käänteen seuraavana päivänä.. Tämän pienen potilaan takia lähdettiin melkein myrskyisästä merestä huolimatta saarelta päivystykseen. Onneksi saatiin lopulta muutamakin eläinlääkäri puhelimitse kiinni, eikä hätä kuulemma ollut niin suuri vaikka tyyppi olikin onnistunut rikkomaan kaikki tassunsa, bepanthenia oli onneksi mukana!

Kyllä se aurinkokin viime kesänä paistoi!

Talomme edessä hajosi putki ja vedet oli poikki yöhön asti

Onnellinen tyyppi, joka pääsi ainoana koirana mukaan moikkaamaan siskoani

Duunia, duunia ja hemmetin epämukavat turvakengät

Mökkeilyä

Pauligin kulma hyvän ystävän seurassa

Yksi kesän parhaimmista muistoista. Haettiin miehen kanssa läheisestä Picnicistä ihanat salaatit ja käveltiin rantakallioille piknikille. Yksinkertaista, mutta täydellistä! <3 Päivä jatkui vielä kävelyllä, nautiskellen ihanasta säästä.

Vuosipäivän viettoa aamupala herkuilla

Jätskiä ja mansikoita, kesäherkkua! <3

26.7 ja ensimmäinen haalea plussa <3

Paseon herkullinen hampurilainen ihanassa auringonpaisteessa

 Vaikka tuntuu siltä, että kesä meni töissä, niin tulihan sitä tehtyä vaikka mitä. Puhelin reistaili sen verran kesän aikana, että kuvia en saanut otettua normaaliin tapaan, mutta ihan hyvin niitä kuitenkin on (pahoittelut huonosta kuvalaadusta). Ihania muistoja ja ihana kesä! <3 Talvi ihmisenä odotan kuitenkin jo innoissani talvea, mutta nautin myös kovasti syksystä. Haaveilen edelleen kunnon kamerasta jolla pääsisin tallentamaan syksyn ihanat värit.

Toivottavasti teilläkin on ihania kesämuistoja!

-Mallu